Lapsen menettäminen

Potilasohje / i / Raskaus ja synnytys / VSSHPinfofm2006.1fi 
på svenska

Miksi lapsi kuolee?

Vauvan kuolema kohtuun synnytyksen aikana tai synnytyksen jälkeen voi johtua monesta syystä. Epämuodostumat, istukan toiminnan häiriöt tai tulehdukset ovat tavallisimmat raskaudenaikaiset kuolinsyyt. Synnytyksessä lapsi voi menehtyä hapenpuutteeseen. Synnytyksen jälkeen tavallisimmat kuolinsyyt ovat keskosuus, epämuodostumat ja tulehdukset. Toisinaan syntymättömän tai vastasyntyneen kuolema jää epäselväksi. Ruumiinavauksella voidaan saada siihen lisäselvyyttä esimerkiksi sisäelinten vioista ja perinnöllisistä sairauksista. Siksi teiltä pyydetään lupa ruumiinavaukseen.

Suomessa n. 600 perhettä vuodessa menettää lapsensa, näistä 400 raskausaikana ja 200 vastasyntyneenä.

Miten lapsen menetyksen voi kestää?

Lapsi on vanhempiensa lapsi ja perheensä jäsen, vaikka hänet joutuu menettämään jo sikiöaikana tai heti syntymän jälkeen. On vaikea tietää etukäteen, miten jaksaa kantaa surunsa, miten läheiset kestävät sen. Vahvankin ihmisen elämä tuntuu sortuvan surun edessä. Suru vaatii aikaa ja voimia.

Mielessä pyörii kysymyksiä:

  • miksi kävi näin, miksi juuri meille
  • olisiko kuolema voitu estää
  • teinkö raskauden aikana jotain väärin
  • onko tapahtunut hoitovirhe

Näistä ja muista asioista on hyvä keskustella henkilökunnan kanssa. Asioista puhuminen voi auttaa selviytymään pahimman tuskan ylitse, vaikka vastauksia kaikkiin kysymyksiin ei ole mahdollista saada. On tärkeää, että molemmat vanhemmat tai halutessanne joku muu läheinen on mukana keskustelussa lääkärin, hoitajan, sosiaalityöntekijän, psykologin tai sairaalapapin kanssa.

Perheen muita lapsia ei tulisi unohtaa surun aikana. He aistivat herkästi vanhempien murheen. Heille tulee kertoa rehellisesti odotetun vauvan menetys.

Turussa toimii Lounais-Suomen mielenterveysseuran tukiasema, jolla on mahdollisuus järjestää saman kokenut tukihenkilö lapsensa menettäneelle. Apua antaa myös lapsensa menettäneiden vanhempien tukiyhdistys KÄPY. Lisäksi nettisivuilta löytyy vertaistukea esim. hakusanalla Kohtukuolema.

Hautaus

Hautausta varten sairaalasta annetaan todistus, joka viedään oman kotikunnan seurakuntaan. Siellä sovitaan lapsen hautauksesta. Hautausjärjestelyistä, surun kestämisestä tai muista asioista voi puhua myös sairaalapapin kanssa.

Synnytysosastolta / vuodeosastolta lapsi siirtyy patologian laitokselle mahdollista ruumiinavausta varten.

Lapsen voi patologian laitokselta noutaa omalla autolla. Vanhemmilla voi olla mukana arkku tai lapsen arkkuna voi käyttää sitä valkoista laatikkoa, jossa häntä pidetään sairaalassa.

Hautausjärjestelyt voi antaa myös hautaustoimistolle.

Äitiysloma

Äidillä on oikeus 105 arkipäivän äitiyslomaan ja äitiysrahaan, kun raskaus on kestänyt 22 viikkoa. Vanhempainloma jää pois. Lapsen kuoleman jälkeen isä ei saa isyyslomaa ja -rahaa, mutta hän voi tarvittaessa saada sairauslomaa.

Synnytyksen jälkitarkastus

Jälkitarkastus sovitaan 7-8 viikon kuluttua synnytyksestä, jolloin ruumiinavaustulokset ja muut tutkimukset ovat valmiit. Tarvittaessa vanhemmilla on mahdollisuus saada perinnöllisyysneuvontaa ja apua seuraavan raskauden suunnittelussa ja seurannassa. Pahimman shokkivaiheen ja hautajaisten jälkeen suru saattaa tuntua ylivoimaiselta. Siksi sairaalan tarjoaa mahdollisuuden myös keskusteluun psykologin kanssa.


sisällöstä vastaa TYKS 312, sisältö tarkistettu 9/ 2011

h_kuolema h_lapsi h_tsyn