Pääasiallisesti influenssavirukset leviävät ihmisten keskuudessa kuten muutkin hengitystievirukset: yskiessä ja aivastaessa tai hengitystie-eritteillä tahrautuneiden käsien välityksellä. Tartunnan saaneet ihmiset voivat tartuttaa virusta noin vuorokausi ennen oireiden ilmaantumista ja edelleen jopa 7 vuorokauden ajan sairastumisen jälkeen. Lapset ja henkilöt, joilla on muita perussairauksia, voivat tartuttaa pidempäänkin.
Valtaosa influenssaan sairastuneista toipuu hyvin tarvitsematta lääke- tai sairaalahoitoa. Osalla taudinkuva voi olla hankala. Erityisesti riskiryhmiin kuuluvilla voi olla suurentunut jälkisairauksien riski. Vastustuskyky sairautta vastaan saadaan parhaiten rokotuksesta saadulla suojalla.
Ne potilaat, joiden oireet ovat lieviä ja jotka eivät kuulu riskiryhmiin, eivät yleensä tarvitse lääkärin tekemää taudin määritystä eivätkä lääkehoitoa. Heidän tautinsa tavallisesti paranee noin viikon kotilevolla. |