Potilasohje / i / Neurologia / VSSHP på svenska
Levottomuus aivoverenkiertohäiriöiden yhteydessä voi johtua monesta eri syystä. Mikä tahansa vakava sairastuminen ja outoon ympäristöön joutuminen voi aiheuttaa ahdistusta, rauhattomuutta, sekavuutta ja harhaisuutta, mikä voi joskus ilmetä jopa aggressiivisuutena. Lisäksi aivoverenkiertohäiriön aiheuttama aivotoiminnan muutos on omiaan lisäämään tätä riskiä, samoin aiempi aivotoiminnan häiriö esimerkiksi dementian johdosta. Myös aiempi alkoholin tai joidenkin lääkkeiden säännöllinen käyttö lisää sekavuustilan eli deliriumin riskiä. Sekavuus ja levottomuus ovat usein pahimmillaan yöaikaan ja potilas saattaa nukkua päivisin.
Levottomuus ja sekavuus altistavat potilaan monenlaisille komplikaatioille (putoaminen, kaatuminen ja erilaiset vammat, hoito- ja valvontalaitteiden irtoaminen, sekä ponnistelusta aiheutuva aivojen tai sydämen tilan heikkeneminen), joten niiden tehokas hoito on välttämätöntä. Joskus riittää rauhoittava puhe ja rauhallinen ympäristö, mutta yleensä tarvitaan rauhoittavaa lääkitystä, joskus jopa suuria määriä, jolloin lääkevaikutus voi kestää pitkään. Jos tilanne ilmenee äkillisesti, potilas joudutaan hänen oman turvallisuutensa vuoksi myös sitomaan. Tähän käytetään ranteiden ja nilkkojen sidontaliinoja ja tarvittaessa magneettivyötä. Mikäli näin käy, saatte lisätietoja hoidosta henkilökunnalta, kuten kaikissa muissakin hoidon vaiheissa.
sisällöstä vastaa TYKS 712, sisältö tarkistettu 3/2012
h_avh h_aivoverenkiertohäiriö h_riskitekijät h_aivohalvaus h_aivoveritulppa h_aivoinfarkti
|