Potilasohje / i / Sairaalahygienia / T472pot2.2004.1fi på svenska | in english |
Pahoittelemme, että joudumme kohdistamaan Teihin eristystoimenpiteitä sairaalassamme.
Eristystoimenpiteitä käytetään aina, kun potilaalla on todettu tai on perusteltua aihetta epäillä hänen saaneen tartunnan sellaisella mikrobilla (bakteeri, virus, sieni tai parasiitti), jonka tartunnan leviämisen estämisessä eristystoimet on osoitettu hyödyllisiksi ja tarpeellisiksi, ja kun muilla tavoin leviämistä sairaalassa ei kyetä estämään.
Useimmiten vastaava tilanne sairaalan ulkopuolella ei aiheuta mitään erikoistoimenpiteitä. Sairaalassa tartuntoja pyritään kuitenkin välttämään useasta syystä. Sairaalaolosuhteissa monet tartunnat leviävät helpommin kuin kotioloissa. Erilaiset toimenpiteet, sairaudet ja eräät lääkitykset aiheuttavat sen, että osa potilaista on herkempiä saamaan infektiosairauksia. Tämän vuoksi sairaaloissa pyritään estämään myös erilaisten antibiooteille vastustuskykyisten mikrobien leviämistä. Tartuntaeristyksessä käytettävät toimenpiteet riippuvat mikrobista, taudista ja joskus myös sairaalan infektiotilanteesta. Teidät on mahdollisesti sijoitettu yhden hengen huoneeseen tai yhteen samaa mikrobia kantavien tai sille altistuneiden potilaiden kanssa. Hoitohenkilökunta saattaa olla taudista ja sen aiheuttajasta riippuen pukeutunut suojavaatteisiin. Lisäksi heidän käsihygieniansa on entistä tarkempaa. Potilashuoneenne ovessa on eristyskortti, jossa on lueteltuna eristykseenne liittyvät varotoimet. Joissakin tapauksissa joudumme rajoittamaan liikkumistanne sairaalassa. Pyydämme, että suhtaudutte näihin asioihin ymmärtämyksellä.
Voitte myös itse auttaa tartunnan ehkäisyssä pesemällä kädet huolellisesti ja käyttämällä osastolla/huoneessanne saatavana olevaa käsihuuhdetta aina, kun poistutte huoneestanne tai osastolta. Jos Teillä on hengitysteitse leviävä tauti, haluamme muistuttaa, että noudatatte henkilökunnalta saamianne ohjeita, joissa korostetaan oikean yskimistekniikan merkitystä hengitystietartunnan leviämisen ehkäisemisessä.
Eristystoimet eivät vaikuta perustautinne hoidon tasoon tai saatavissa olevaan hoitoon.
Vierailijoita pyydämme ottamaan yhteyttä osaston henkilökuntaan ohjeiden saamiseksi.
Linkki käsihygieniaohjeeseen
sisällöstä vastaa VSSHP sairaalahygienia ja infektiontorjunta, sisältö tarkistettu 10/2007
h_eristäminen h_tartuntavaara h_sairaalabakteeri h_eristys h eristystoimet h_tartunta h_sairaalahygienia h_tartuntataudit h_tartuntatauti h_infektiontorjunta
|