Ohje henkilökunnalle / i / Sairaalahygienia / T472eristys6.2011.1fi
Tavanomaisia varotoimia käytetään kaikkien potilaiden hoidossa infektiotilanteesta riippumatta. Tavanomaiset varotoimet ovat pohjana kaikille eristystoimille. Tartuntavaarallisen potilaan eristämisellä pyritään estämään vaikeita sairauksia aiheuttavien mikrobien leviäminen potilaiden, henkilökunnan ja vierailijoiden keskuudessa.
Syynä eristykseen voivat olla tartuntatautilain mukaiset tartuntataudit sekä sairaalassa saatu tarttuva infektio ja mikrobien kantajuus. Eristäminen aloitetaan usein ennen tartuntavaarallisen taudin varmistamista (esim. ennen laboratoriotutkimusten valmistumista).
Eristysmääräyksen antaa ensimmäinen hoidosta vastaava, myös päivystävä lääkäri, jonka tehtävänä on myös informoida potilasta eristyksestä. Potilaalle voidaan lisäksi antaa tarkoitukseen sopiva ohje.
Eristyksen toteuttamisesta vastaa osaston vastaava hoitaja. Tartuntavaarallisesta eristyksestä tiedotetaan huoneen sisäoveen kiinnitetyllä keltaisella eristyskortilla, joita saa tilata monistamosta. Kiinnityksessä pitää huomioida, että salassapitovelvollisuus ei rikkoudu. Eristyksestä tehdään merkintä sairauskertomukseen (Sairaalahallituksen päätös 18.3.1987).
Potilaan hoitotoimenpiteet keskitetään mahdollisuuksien mukaan samoille henkilöille. Kierrolla tartuntaeristyspotilas hoidetaan viimeiseksi. Eristys lopetetaan hoidosta vastaavan lääkärin määräyksestä. Eristyksen kesto ja tarkempi mikrobi- ja tautikohtainen luettelo ks. "Hoitoon liittyvien Infektioiden torjunta" -kirjan 6. painos s. 190-193.
Käytössä on kolme eristysluokkaa ja yksi varotoimiluokka:
1. Ilmaeristys 2. Pisaraeristys 3. Kosketuseristys 3.1 Tiukennettu kosketuseristys / MRSA 3.2 Tiukennettu kosketuseristys / VRE 3.3 Tiukennettu kosketuseristys / moniresistentit gram-negatiiviset sauvabakteerit 4. Verivarotoimet
Em. eristysten ja varotoimien toteutusperiaatteet ovat suuntaa antavia. Periaatteita saatetaan joutua muuttamaan tiedossa olevan taudinaiheuttajan, potilaan tilanteen, osaston tilanteen ja ulkoisten puitteiden tai mahdollisen epidemiatilanteen mukaan.
sisällöstä vastaa VSSHP sairaalahygienia- ja infektiontorjuntayksikkö. Ohje laadittu 9/2004. Sisältö tarkistettu 6/2011.
h_eristäminen h_eristys h_sairaalahygienia h_tartuntataudit h_tartuntatauti h_infektiontorjunta h_hygieniasuositukset h_tartuntavaara
|