Potilasohje / i / Gynekologia / VSSHPpapillomarokote2008.2fi på svenska
Suomalaisen rokotusohjelman avulla on onnistuttu ehkäisemään lukuisia virustauteja. Viime vuosina markkinoille on tullut uusia rokotteita, jotka eivät vielä ole yleisessä rokotusohjelmassa. Uusilla ihmisen papilloomavirus (HPV)-rokotteilla ehkäistään HPV -infektioita ja täten vähennetään kohdunkaulansyövän ja sen esiasteiden syntyä.
Kohdunkaulan syöpä
Kohdunkaulan syöpä on maailmanlaajuisesti naisten toiseksi yleisin syöpä ja Suomessa naisten 18. yleisin syöpä. Väestöpohjainen seulonta, jossa otetaan gynekologinen irtosolunäyte eli Papa -koe, 5 vuoden välein on vähentänyt kohdunkaulan syövän esiintyvyyttä Suomessa. Uusia tapauksia todetaan joka vuosi noin 120 -170 ja tautiin kuolee vuosittain noin 60 naista.
Papa -kokeella etsitään syövän esiastemuutoksia, jotka voidaan hoitaa ja täten estää syövän synty. Näitä kohdunkaulan syövän esiastemuutoksia todetaan ja hoidetaan edelleen runsaasti, noin 3000 vuosittain Suomessa. Huolestuttavaa on, että seulonnasta huolimatta kohdunkaulan syöpä on viime vuosina merkittävästi lisääntynyt nuorilla alle 40 -vuotiailla naisilla. Syynä tähän on yhä nuorempana saatu HPV -tartunta. Ilman HPV -tartuntaa ei kohdunkaulan solumuutoksia esiinny. Kohdunkaulan syövän esiasteita ja todennäköisesti myös syöpää voidaan ennaltaehkäistä rokottamalla papilloomavirusta vastaan.
Papilloomavirus (HPV) -infektio
Ihmisen papilloomavirus (HPV) on yleinen ihokosketuksessa tarttuva virus, jota on useaa eri alatyyppiä. Sukuelinten limakalvoilla ja iholla esiintyy noin 40 eri HPV-tyyppiä, joista 15 -17 on suuren riskin HPV-tyyppejä. Osa viruksista on matalan riskin tyyppejä, joista mm. HPV-tyypit 6 ja 11 aiheuttavat kondyloomia eli paljaalla silmällä näkyviä visvasyyliä sukuelimissä. Pitkittynyt suuren riskin HPV -infektio voi aiheuttaa syövän esiastemuutoksia ja syöpää kohdunkaulassa, emättimessä tai ulkosynnyttimissä.
Noin 80 % naisista saa elämänsä aikana HPV -tartunnan ja suurin osa näistä on suuren riskin HPV -tyyppien aiheuttamia. Suuren riskin HPV -infektio on oireeton ja todetaan solumuutoksina Papa -kokeessa. Valtaosalla infektio paranee kuitenkin ilman hoitoa. Vaikka myös HPV:n aiheuttamat syövän esiastemuutokset voivat parantua itsestään, joudutaan valtakunnallisesti sovittujen kriteerien perusteella hoitamaan osa muutoksista, jotta niiden eteneminen syöväksi varmuudella estetään.
Suuren riskin HPV -tyypeistä yleisimmät 16 ja 18 esiintyvät yli 70%:ssa kaikista kohdunkaulan syöpätapauksista ja useimmissa syövän esiastemuutoksissa. Kohdomin käyttö kannataa, koska se vähentää HPV -infektion riskiä, vaikkakaan ei täysin suojaa sitä. Tupakointi on haitallista, sillä lisää HPV -infektion pitkittymisen mahdollisuutta.
Papilloomavirus-rokote (HPV-rokote)
Markkinoilla on kaksi HPV-rokotetta, jotka annetaan kolmena annoksena olkavarren lihakseen puolen vuoden aikana. HPV-rokote ei sisällä virusta eikä voi aiheuttaa HPV-infektiota. Rokote on hyvin siedetty ja turvallinen eikä sen antamiseen liity terveyshaittoja. HPV-rokote antaa hyvän suojan sisältämiään HPV-tyyppejä vastaan, etenkin kun rokotesarja annetaan ennen sukupuolielämän aloittamista.
Suomen Syöpäjärjestöjen suosituksen mukaan 10 - 13 -vuotiaat tytöt ovat tärkeä rokotteen kohderyhmä. HPV-rokote on aina ennaltaehkäisevä eikä sillä ole hoitavaa aiemmin saatuun tartuntaan. Myös sukupuolielämänsä aloittaneet tytöt ja naiset hyötyvät rokotteesta , mutta asiasta kannattaa neuvotella lääkärin kanssa. Naisella harvoin on rokotteen sisältämien HPV -tyyppien 16 ja 18 aiheuttama infektio samanaikaisesti ja siksi on todennäköistä, että sukupuolielämänsä aloittaneet hyötyvät rokotteesta saadessaan suojan ainakin toista virustyyppiä vastaan.
Käytännön toteutus
Rokotteen saaminen edellyttää reseptiä, jonka voi saada koululääkäriltä, terveyskeskuslääkäriltä tai yksityislääkäriltä. Rokotteita on markkinoilla kaksi ja tarvittava kolmen rokotteen sarja maksaa noin 379- 469 €. Rokotteesta ei saa KELA-korvausta. Rokotteet voi ostaa apteekista yksi kerrallaan ennen rokotusta. Rokote voidaan antaa kouluterveydenhoitajan vastaanotolla, terveyskeskuksessa tai yksityisellä lääkäriasemalla. Rokottaminen ei edellytä gynekologista tutkimusta, Papa -koetta tai HPV-testiä.
Huomioitavaa
HPV-rokote suojaa ainoastaan rokotteen sisältämien virustyyppien aiheuttamilta infektioilta. Rokote ei anna suojaa muita sukupuolitauteja esim. klamydiaa vastaan. Rokottamisen lisäksi on tärkeää käydä säännöllisissä Papa -kokeissa, koska rokote ei suojaa kaikilta suuren riskin HPV-infektioilta.
Valtakunnallisen suosituksen mukaan Papa -kokeiden ottaminen kannattaa aloittaa, kun ensimmäisestä yhdynnästä on kulunut 2 - 3 vuotta, näytteenottoväli on 2 - 3 vuotta. Papa -näyte kannattaa ottaa myös, jos ilmaantuu ylimääräistä veristä vuotoa tai pitkittynyttä valkovuotoa.
Sisällöstä vastaa TYKS Gynekologia, sisältö tarkistettu 5/2011
h_hpv h_papillooma h_kondylooma h_kohdunkaulan syöpä h_papa h_virus
|