Potilasohje / i / Gynekologia / VSSHPhskopia2006.1fi på svenska
Mitä kohtuontelon tähystyksellä tutkitaan?
Kohtuontelon tähystyksellä eli hysteroskopialla tutkitaan kohtuonteloa näkökontrollisssa mm. etsittäessä vuotohäiriöiden syytä, epäiltäessä polyyppia (kohdun hyvänlaatuinen limakalvokasvain), myoomaa (kohdun hyvänlaatuinen lihaskasvain), kiinnikkeitä tai synnynnäisiä rakennepoikkeavuuksia.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus tehdään leikkausosastolla nukutuksessa. Kipu- ja nukutuslääkkeet annetaan suonensisäisesti. Lääkäri tarkastelee kohtuonteloa emättimen kautta viedyn tähystimen avulla. Tähystyksen yhteydessä voidaan tehdä myös kohtuontelon kaavinta, ottaa näytteitä ja poistaa polyyppeja.
Ennen tähystystä
Tutkimus suoritetaan mieluimmin kuukautiskierron alkupuolella, vuodon loputtua. Nukutusriskien minimoimiseksi syöminen ja juominen on kiellettyä tutkimusta edeltävästä yöstä klo 24 lähtien. Kaikki korut lävistyskorut mukaanlukien täytyy poistaa ennen toimenpidettä.
Tähystyksen jälkeen
Kohtuontelon tähystys vaatii muutaman tunnin seurannan sairaalassa toimenpiteen jälkeen. Alavatsalla voi olla kuukautiskivun kaltaista tuntemusta, johon saa tarvittaessa lääkitystä. Kotiin pääsy on mahdollista, kun jalkeilla olo sujuu hyvin, virtsaaminen onnistuu eikä ilmene merkittävää kipua eikä pahoinvointia.
Potilaalla pitää olla oman turvallisuutensa vuoksi saattaja kotimatkaa varten ja toimenpidettä seuraavan yön ajaksi. Autolla ajaminen ja alkoholin käyttö on ehdottomasti kielletty 24 tuntia nukutuksen jälkeen, koska nukutusaineet poistuvat hitaasti elimistöstä ja niillä voi olla vaarallisia yhteisvaikutuksia alkoholin kanssa.
Sairaalassa yöpyminen on myös mahdollista, mikäli toipuminen tai muu syy vaatii.
Jälkivuoto on yksilöllistä ja voi jatkua 5-10 vuorokautta. Vuodon aikana tulee välttää yhdyntää, tamponien käyttöä, uimista sekä amme- ja istumakylpyjä tulehdusvaaran vuoksi.
Sairausloma on 1-2 vuorokautta, jolloin tulee levätä ja välttää fyysistä rasitusta.
Näytevastauksien kuulemisesta ja mahdollisista jatkotoimista sovitaan yksilöllisesti.
Mahdolliset ongelmat
Mikäli vuoto muuttuu runsaammaksi tai pahanhajuiseksi, tulee alavatsakipuja tai lämpö nousee, on syytä ottaa yhteyttä tutkimuksen tehneeseen sairaalaan.
sisällöstä vastaa TYKS 322, sisältö tarkistettu 2 /2011
h_kohtu h_hysteroskopia h_tgyn h_tähystys h_kohtuontelo
|