Potilasohje / i / Kliininen neurofysiologia
på svenska| in english | (pdf 2 sivua)
Tutkimuksen tarkoitus
Kotona tehtävän yöpolygrafiatutkimuksen tarkoituksena on selvittää mahdollisia unenaikaisia hengityskatkoksia, osittaista ylähengitystieahtaumaa ja jalkojen liikehäiriöitä.
Esivalmistelut
Tutkimukseen tulijan olisi hyvä nukkua mahdollisimman säännöllisesti tutkimusta edeltävän viikon aikana. Runsasta alkoholin käyttöä tulisi välttää viikon ajan ennen tutkimusta. Tutkimusiltana alkoholia ei saa käyttää lainkaan, mutta lääkkeet voi ottaa normaalisti.
Tutkimusyötä edeltävänä iltapäivänä tutkittava tulee sairaalaan, jossa hänelle asennetaan kannettava tutkimuslaitteisto. Laitteet asennetaan paidan päälle, kts. kuva seuraavalla sivulla. Valmisteluun menee aikaa noin puoli tuntia, jonka jälkeen voi liikkua normaalisti. Sairaalaan tullessa tutkittavalla pitää olla mukana ohut T-paita tai vastaava sekä lyhyet alushousut, joita hän pitää rekisteröintiyön.
Tutkimuksen kulku
Rekisteröinti tapahtuu tutkittavan kotona, kun hän nukkuu omassa vuoteessaan. Tutkimus ei häiritse merkittävästi normaalia unta. Yön aikana laitteisto rekisteröi hengitystä, sydämen syketaajuutta, asentoa, jalkojen liikkeitä sekä veren happikyllästeisyyttä. Makuuhuoneen tulisi olla rauhallinen. Tutkittava voi kääntyillä ja valita oman nukkuma-asentonsa tottumustensa mukaisesti.
Seuraavana aamuna laite tulee palauttaa osastolle. Samalla pitää palauttaa täytetyt kyselykaavakkeet. Rekisteröintianturit ja -laitteen voi "riisua" kotona itse. Hoitaja voi tarvittaessa lopettaa rekisteröinnin sairaalassa, jos niin sovitaan.
Tutkimuksen jälkeen
Lääkäri antaa tutkimuksesta lausunnon, joka lähetetään tutkimuksen pyytäneelle osastolle.
Yksilöllinen lisäohje
.
.
.
.
.
.
.
.
Unirekisteröintilaitteisto kiinnitettynä
Sisällöstä vastaa TYKS-SAPA kl. neurofysiologia, sisältö tarkastettu 1/ 2011
h_unipolygrafia h_embletta h_uni-kotirekisteröinti h_unitutkimus h_uni h_kotirekisteröinti h_yöpolygrafia h_ambulatorinen h_1784 h_polamb
|