Potilasohje / i / Kliininen neurofysiologia på svenska EEG-Mon1
Tutkimuksen tarkoitus Tutkimuksessa rekisteröidään aivokuoren sähköistä toimintaa. EEG-rekisteröinnin ja siihen yhdistetyn videokuvan avulla pyritään saamaan lisätietoa kohtauksellisten oireiden syistä, tyypistä ja määrästä. Tutkimusta käytetään selvitettäessä esimerkiksi epilepsiaa.
Esivalmistelut Tutkimukseen tultaessa hiusten pitää olla puhtaat ja kuivat. Pesun jälkeen hiuksiin ei saa laittaa geeliä, lakkaa tai muita muotoilutuotteita. Säännöllisesti käytettävät lääkkeet voi ottaa normaaliin tapaan, jos ei muuta ole sovittu. Aamupalan nauttiminen ennen tutkimusta on suotavaa.
Omia mieluisia ajankulkutarvikkeita voi tuoda mukanaan, lapsilla esim. lelut, pelit, videot, tms. Pienille lapsille tulisi ottaa mukaan myös nukahtamiseen tarvittavat tavarat: mehupullo, tutti, unirätti, unilelu tms., koska lapsi on saatava rauhoittumaan ja nukkumaan.
Jos etukäteen on niin sovittu, pitää lapsen valvoa ennen tutkimusta seuraavan ohjeen mukaan: – 0 - 1 v lapsen tulee olla hereillä yksi syöttöväli – 1 - 2 v herätys klo 5, eikä päiväunia ennen EEG-tutkimusta – 2 - 7 v saa nukkua klo 23-4 – 8 - 16 v saa nukkua klo 23-2 – yli 16 v valvoo koko edeltävän yön, edes torkahtaminen ei ole sallittua
Tällöin myös matkalla tutkimukseen, esimerkiksi autossa, lapsi on ehdottomasti pidettävä hereillä. Aamulla ennen tutkimukseen tuloa ei saa juoda kahvia, teetä tai colajuomia.
Tutkimuksen kulku Tutkimus on kivuton. Tutkimuksen pituus sovitaan etukäteen ja se voi vaihdella muutamasta tunnista useaan vuorokauteen. Hoitava lääkäri arvioi ennalta tutkimuksen keston.
Hoitaja puhdistaa ensin lapsen pään ja kasvojen ihon puhdistusaineeseen kostutetulla lapulla. Alle kahdeksan tunnin tutkimuksessa tutkittavan päähän asetetaan mittausmyssy, jossa EEG-anturit ovat kiinni. Lisäksi kasvojen alueelle ja rintaan kiinnitetään pieniä mittaustarroja. Pidemmässä tutkimuksessa mittaavat johdot kiinnitetään iholle vesiliukoisella tahnalla, joka puhalletaan kuivaksi hiustenkuivaajalla. Johdot liitetään EEG-laitteeseen, joka rekisteröi aivojen omaa sähkötoimintaa.
Tutkimuksen aikana pyritään rekisteröimään sekä valveen että unenaikaista toimintaa. Tutkimuksen tekevä hoitaja tarkkailee lasta koko ajan ja pitää kirjaa tapahtumista. Mahdollisen kohtauksen aikana tehdään testauksia. Tutkimuksen aikana voi tutkimushuoneessa katsella TV:tä, kuunnella musiikkia, lueskella, leikkiä ym.
Tutkimuksen jälkeen Johdot irroitetaan tutkimuksen lopuksi vedellä kostuttamalla. Mahdolliset kiinnitystahnan rippeet lähtevät parhaiten pesun yhteydessä. Lääkäri antaa tutkimuksesta lausunnon, joka lähetetään tutkimuksen pyytäneelle osastolle. Lähettävä poliklinikka tai osasto kertoo tutkimustuloksista sekä mahdollisista jatkotoimista.
Tutkimukseen tulevan lapsen vanhemmille
Vanhempien mukanaolo auttaa lapsen kohtauksellisten oireiden tunnistamista ja toisaalta luo lapselle turvallisuuden tunteen. Siksi onkin toivottavaa, että vanhemmat, tai toinen heistä, ovat rekisteröintitilanteessa läsnä. Vanhemmat tietävät myös parhaiten lapsensa tavat ja tottumukset.
Vanhemman läsnäololla pyritään edistämään lapsen jaksamista pitkän tutkimuksen aikana. Hyvällä yhteistyöllä päästään laadukkaaseen tutkimukseen. Paikalla oleva hoitaja vastaa rekisteröintitekniikasta.
Useamman vuorokauden kestävissä tutkimuksissa vanhemmille järjestetään yöpymismahdollisuus osastolle.
Lapselle tarkoitettu tavallista EEG-tutkimusta varten tehty kuvitettu ohje Retki aivojen maailmaan ( Pdf-muotoinen, 16 sivua), löytyy myös internetistä hakusanoilla "Retki aivojen maailmaan
Sisällöstä vastaa TYKS-SAPA kl. neurofysiologia, sisältö tarkastettu 2/ 2010
h_epilepsia h_aivosähkökäyrä h_EEG h_veeg h_videomonitotointi h_elektroenkefalografia h_eegmon1 h_4906
|