Potilasohje / i / Kliininen neurofysiologia på svenska
Lapsentajuinen, kuvitettu EEG-ohje Retki aivojen maailmaan (Pdf-muotoinen, 16 sivua), löytyy myös internetistä hakusanoilla "Retki aivojen maailmaan".
Tutkimuksen tarkoitus
Tutkimuksessa rekisteröidään aivokuoren sähköistä toimintaa. Tutkimusta käytetään selvitettäessä keskushermoston sairauksia, esim. epilepsiaa ja muita kohtausoireita tai tulehduksellisia sairauksia. Lapsen EEG-tutkimuksessa on tärkeää saada mitattua sekä valvetilaa että unta. Tästä syystä lasta usein valvotetaan rekisteröintipäivää edeltävänä yönä.
Esivalmistelut
Jotta lapsi nukahtaisi tutkimuksen aikana, häntä on pidettävä valveilla ennen tutkimusta seuraavan ohjeen mukaan:
- 0 - 1 v: lapsen tulee olla hereillä yksi syöttöväli
- 1 - 2 v: herätys klo 5, päiväunia ei saa nukkua ennen EEG-tutkimusta
- 2 - 7 v: lapsi saa nukkua klo 23-4
- 8 - 16 v: lapsi / nuori saa nukkua klo 23-2
Myös matkalla tutkimukseen, esim. autossa, lapsi on ehdottomasti pidettävä hereillä. Huonokuntoista lasta ei tule pitää valveilla tutkimusta varten.
Aamulla ennen tutkimukseen tuloa ei saa juoda kahvia, teetä eikä kolajuomia. Aamupalan nauttiminen olisi toivottavaa. Säännöllisesti käytettävät lääkkeet saa ottaa normaaliin tapaan, jollei muuta ole sovittu. Pienille lapsille on syytä ottaa mukaan nukahtamiseen tarvittavat tavarat, esim. mehupullo, tutti, unirätti tai unilelu.
Lapsen hiukset pitää pestä tutkimusta edeltävänä päivänä, eikä hiuksiin saa laittaa geeliä tai lakkaa pesun jälkeen. Tutkimukseen tullessa hiuspohjan on oltava kuiva.
Tutkimuksen kulku
Tutkimus on kivuton ja kestää noin puolitoista tuntia. Osan ajasta lapsi nukkuu. Tutkimuksen alussa hoitaja puhdistaa lapsen pään ja kasvojen ihon kostealla puhdistuslapulla. Lapsi saa päähänsä mittausmyssyn, jossa mittaavat anturit ovat kiinni. Lisäksi kasvojen iholle ja rintaan teipataan mittaustarroja. Anturien ja ihon väliin laitetaan anturitahnaa. Tarrat ja myssy liitetään johdoilla EEG-laitteeseen, joka rekisteröi aivojen omaa sähköistä toimintaa.
Tutkimuksen jälkeen
Anturitahna pyyhitään hiuksista ja kasvoilta kostealla lapulla. Mahdolliset tahnan rippeet lähtevät parhaiten pesun yhteydessä. Lääkäri antaa EEG-tutkimuksesta lausunnon, joka lähetetään tutkimuksen pyytäneelle yksikölle. Lähettävä poliklinikka tai osasto kertoo tutkimustuloksista sekä mahdollisista jatkotoimista.
Sisällöstä vastaa TYKS-SAPA Kl. neurofysiologia, sisältö tarkastettu 2 / 2010
h_EEG h_aivosähkökäyrä h_epilepsia
|