Potilasohje / i / Lasten sairaudet / T460imetys på svenska | in english |
Äidin oman ruokavalion merkitys korostuu pitkän imettämisen aikana. Kun äiti syö monipuolisesti ja riittävästi, imetys ei kuluta äidin ravintoainevarastoja. Äidin ruokavalio vaikuttaa erityisesti rintamaidon vesiliukoisten vitamiinien (B- ja C-vitamiinit) määrään sekä rasvan laatuun.
Lisää energiaa Runsas maidon eritys lisää huomattavasti energiantarvetta. Osa maidoneritykseen tarvittavasta energiasta saadaan raskauden aikana elimistöön kertyneestä rasvasta, mutta valtaosa lisäenergiasta on saatava ruuasta. Ylimääräinen energia tulee helposti, kun äiti syö päivittäin lisää esim. pari perunaa, lasillisen rasvatonta maitoa, hedelmän, kaksi viipaletta leipää sekä annoksen salaattia. Äidin tulisi imetysaikana käyttää ravintorasvana päivittäin öljyä, rasiamargariinia tai kevytlevitteitä, sekä syödä viikoittain muutaman kerran kalaa ja broileria. Kun äidin ruokavaliossa on runsaasti pehmeää rasvaa, sitä on myös rintamaidossa.
Kun äiti imettää ja luovuttaa äidinmaitoa hänen painonsa yleensä laskee. Tavoitteena on, että äidin paino on imetyksen lopussa sama kuin raskauden alkaessa. Varsinaista laihdutusta ei suositella imetysaikana, koska rasvakudokseen kertyneet haitalliset aineet voivat laihdutuksen myötä siirtyä äidinmaitoon.
Runsasta juomista Imettäminen lisää nesteen tarvetta erittyvän rintamaidon verran. Sopivia juomia ovat rasvaton maito, piimä, tee, vähäsokeriset laimeat mehut ja vesi. Kahvia voi nauttia kohtuullisesti. Sakariinia ja syklamaattia ei suositella juomien makeuttamiseen imetysaikana, mutta aspartaamia ja asesulfaamia voi käyttää. Hampaiden terveyden takia tulisi yöaikana välttää sokeroituja juomia.
Ravintovalmiste ruokavalion tueksi Oman lapsen imetys ja äidinmaidon luovutus lisäävät vitamiinien ja kivennäisaineiden tarvetta. Ruokavalion tueksi suositellaan esimerkiksi kaksosia imettävälle äidille ja äidinmaidon luovuttajalle monivitamiini ja kivennäisainevalmistetta, jossa on foolihappoa ja C- vitamiinia (esim. Multitabs tai Optivit) yksi tabletti päivässä tai imettävälle äidille D-vitamiinia valmisteena 10ug talvella. Jos äiti ei käytä maitovalmisteita ja juustoja, suositellaan kalsiumia valmisteena 1000 mg päivässä.
TYKSin äidinmaitokeskus puh. 313 0000 / 32405, suoravalinta 3132405
Sisällöstä vastaa TYKS äidinmaitokeskus/M-LM, sisältö tarkistettu 11 / 2011
h_keskonen h_vastasyntynyt h_imetys h_äidinmaito h_ravitsemus h_ruokailuohje h_ruokavalio
|