Potilasohje / i / Neurologia / VSSHP
på svenska
Riskitekijöiden hoito
Aivohalvaus syntyy harvoin ilman yhtään selvää riskitekijää. Mitä useampi riskitekijä on samanaikaisesti, sitä suurempi riski on sairastua ja sitä nuorempana sairastuminen usein tapahtuu. Riskitekijät ovat pääosin samoja, jotka altistavat myös sepelvaltimotaudille ja valtimokovettumataudille eli ateroskleroosille. Tärkeimmät aivoinfarktin riskitekijät ovat verenpainetauti, korkea ikä, tupakointi, tyypin II diabetes, sydänsairaudet (eteisvärinä, sepelvaltimotauti), kohonneet veren kolesterolipitoisuudet, lihavuus ja vähäinen liikunta, perinnölliset tekijät, pitkään kestänyt stressi, runsas alkoholin käyttö, sekä tulehdukset kuten hoitamattomat hampaat.
Viimeistään siinä vaiheessa kun aivoverenkiertohäiriö on jo tapahtunut, pitää kartoittaa ja hoitaa kaikki riskitekijät kerralla kuntoon. Aivoverenkiertohäiriön (myös TIA-kohtauksen) sairastamisen jälkeen pelkät elämäntapamuutokset eivät enää yksin riitä vaan rinnalle tarvitaan estohoitolääkkeitä. Estohoitolääkitys valitaan kunkin potilaan omien riskitekijöitten mukaan. Toisaalta pelkät lääkkeet eivät yksin riitä, vaan yhtä tärkeitä ovat elämäntapamuutokset. Nämä eivät siis ole aivoverenkiertohäiriön sairastamisen jälkeen vaihtoehtoja vaan molempia tarvitaan.
Elämäntapamuutokset
Elämäntapamuutoksista tärkeimpiä ovat tupakoinnin lopettaminen, säännöllisen liikuntaharrastuksen aloittaminen, ylipainoisilla laihduttaminen, ruokavalion tarkistaminen (vähemmän suolaa ja eläinrasvoja, kalaa 2 kertaa viikossa) sekä runsaan alkoholinkäytön vähentäminen kohtuulliselle tasolle. Näillä muutoksilla alennetaan samalla verenpainetta. Myös hampaiden/suun hoitaminen on tärkeää.
Korkea verenpaine
Korkea verenpaine on ylivoimaisesti tärkein riskitekijä, joka altistaa sekä aivoinfarktille että aivoverenvuodoille. Korkea verenpaine lisää aivohalvausriskiä vähintään 5-kertaiseksi, jopa yli 10-kertaiseksi, jos verenpaine on hyvin korkea. Verenpaineen (RR) tavoitetaso on
pienempi kuin 140/90 ja diabeetikoilla alle 135/80. Jos verenpaine lääkityksestä huolimatta ylittää nämä rajat, on lääkehoitoa tehostettava, pelkkä seuranta ei riitä.
Kohonneen verenpaineen tehokas hoitaminen vähentää aivohalvausriskiä viidessä vuodessa jopa 40 % ja samalla ehkäistään myös sairastumista sepelvaltimotautiin ja dementiaankin. Kotimittaukset antavat keskimäärin 5 mmHg matalampia lukemia kuin perinteiset vastaanotolla tehdyt mittaukset. Siksi kotilukemiin lisätään 5 mmHg, jotta ne saataisiin vastaanottomittauksien kanssa vertailukelpoisiksi.
Kohonneen verenpaineen hoitoon on saatavilla uusia tehokkaita lääkkeitä ja lääkeyhdistelmiä, joilla on vähän sivuvaikutuksia. Viime aikaisissa tutkimuksissa verenpainelääkkeiden välillä on havaittu eroja aivohalvausriskiä pienentävässä vaikutuksessa. Verenpaineen lääkehoidossa aivoverenkiertohäiriön jälkeen käytetään useimmiten ns. ACE-estäjiä ja AT-reseptorisalpaajia joko yhdessä tai ilman nesteenpoistolääkettä. Mikäli yksi lääke ei laske verenpainetta riittävästi, siirrytään yhdistelmähoitoon. Verenpainelääkkeet tulee ottaa säännöllisesti, sillä vain otettu lääke vaikuttaa. Lääkityksiä ei saa lopettaa tai muuttaa oma-aloitteisesti. Aina, kun lääkkeen käyttöön liittyy ongelmia, tulee niistä keskustella oman lääkärin kanssa.
Tupakointi
Tupakointi lisää aivohalvausriskin vähintään kaksinkertaiseksi ja on yksi tärkeimmistä sepelvaltimotaudin syistä. Tupakointi aiheuttaa lisäksi keuhkosyöpää, keuhkojen laajentumaa, ahtauttaa verisuonia aiheuttaen muun muassa impotenssia sekä vaarantaa raskauden. Lopettamisen jälkeen verisuonitautien riski palautuu tupakoimattomien tasolle muutamassa vuodessa. Lopettamisen avuksi apteekista löytyy apukeinoja kuten nikotiinivalmisteita esimerkiksi laastarina tai purukumina. Myös tupakoinnin lopettamista tukevia palveluja on saatavana sydän- ja hengitysjärjestöistä.
Korkea veren kolesterolipitoisuus
Korkealla veren kokonaiskolesterolipitoisuudella on havaittu olevan jonkin verran yhteyttä myös kohonneeseen aivohalvausriskiin. Kolesterolilla on kuitenkin huomattavasti suurempi yhteys sepelvaltimotautiin. Kolesteroliarvoja alentamalla vähennetään varsinkin sydäninfarkteja ja voidaan epäsuorasti vähentää myös sydänperäisiä aivoinfarkteja. Tutkimuksissa on todettu, että kolesterolipitoisuutta pienentävät lääkkeet, statiinit, ovat vähentäneet aivoinfarktin uusiutumisriskiä kolmanneksella jopa silloin, kun on hoidettu "normaalia" kolesterolipitoisuutta potilailla, joilla on muutoin suurentunut riski saada sydän- tai aivoinfarkti. Statiinien edullinen vaikutus saattaa perustua myös tämän lääkeryhmän muihin vaikutuksiin, kuten kaula- ja aivovaltimoiden seinämämuutosten stabilointiin veren kolesterolipitoisuuden pienentymisen lisäksi.
Tyypin 2 diabetes
Tyypin 2 diabetes on ennen kaikkea valtimotauti. Hyvä hoitotasapaino ja tarkka muiden samanaikaisten riskitekijöiden, erityisesti verenpaineen, hoito vähentävät aivohalvausriskiä viivästyttämällä niitä komplikaatioita, jotka johtavat aivoinfarktiin. Diabetes yksinään lisää aivohalvausriskiä noin kolminkertaisesti. Jos veren sokeripitoisuus on korkea aivohalvauksen aikana, oireet ja seuraamukset ovat yleensä selvästi vaikeammat verrattuna normaaliin verensokeritasoon. Diabetes todetaan toisinaan ensimmäisen kerran vasta aivohalvauksen yhteydessä.
Alkoholin käyttö
Joissakin tutkimuksissa on osoitettu, että pieni määrä alkoholia (1–2 annosta)
päivittäin käytettynä voisi jopa vähentää aivoinfarktin riskiä. Pienetkin alkoholimäärät saattavat toisaalta lisätä aivoverenvuotojen riskiä. Lisäksi alkoholilla on vähänkään runsaammin käytettynä paljon enemmän haittavaikutuksia kuin hyödyllisiä vaikutuksia. Esimerkiksi raju kertajuominen voi pahimmillaan aiheuttaa aivohalvauksen.
Tulpanestolääkkeet
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneille aloitetaan jo sairaalassa uusiutumista ehkäisevä lääkitys, kun tutkimuksissa on selvitetty sairastumisen taustalla olevat syyt. Lääkityksellä pyritään vähentämään uuden aivoinfarktin riskiä.
Edellämainittujen verenpaine- ja kolesterolilääkkeiden lisäksi useimmille aivoinfarkti- tai TIA-potilaille määrätään verihiutaleiden sakkautumista ja sitä kautta veritulpan muodostumista ehkäisevä lääkitys. Vaihtoehdot ovat asetosalisyylihappo eli ASA (Primaspan, Aspirin, Disperin) pienenä annoksena, ASA:n ja dipyridamolin yhdistelmävalmiste (Asasantin Retard) tai klopidogreeli (Plavix). ASA:a käytetään selvästi pienempänä annoksena kuin särkylääkkeenä käytettäessä, yleensä vain viidesosa (100 mg), eikä suuremmasta annoksesta ole aivoverenkierron häiriöiden ehkäisyn kannalta hyötyä. Pelkkä ASA näyttäisi tutkimusten mukaan olevan teholtaan ASA + dipyridamoli -yhdistelmähoitoa ja klopidogreeliä heikompi, joskin myös verenvuotoriski on hiukan pienempi.
ASA:n suolistoliukoinen valmiste (Primaspan) pieninä annoksina käytettäessä ei pitkäaikaiskäytössäkään yleensä ärsytä vatsaa. Jos potilaalla on aikaisemin ollut vatsa- tai pohjukaissuolihaava, käytetään ASA:a yleensä yhdessä mahansuojalääkkeen (esim. Losec, Lanzo, Somac, Nexium) kanssa ehkäisemään uusia haavoja ja suolistovuotoja. Dipyridamoli (Persantin, Dipyrin, Atrombin tai yhdistelmänä Asasantin) aiheuttaa osalle potilaista sivuvaikutuksena päänsärkyä, joka monilla jää viikon kuluessa pois, mutta sen jatkuessa hankalana, joudutaan dipyridamolista luopumaan.
Potilailla, joilla on ollut verenkiertohäiriöiden estoon ASA-valmiste (Disperin, Primaspan, Asasantin) käytössä jo aiemmin sairastetun ohimenevän aivoverenkiertohäiriökohtauksen tai aivo- tai sydäninfarktin vuoksi, mutta tästä huolimatta saavat uuden aivoinfarktin tai selvän TIA-kohtauksen, on oikeus saada KELAlta korvattavuus klopidogreeli-valmisteeseen (Plavix). Näissä tilanteissa ei ASA:lla ole saatu riittävää tehoa aivoverenkiertohäiriöiden estossa, ja osalla potilaista ASA ei anna lainkaan toivottua vaikutusta. Klopidogreeli on myös ensisijainen verenkiertolääke ASA-allergisille potilaille. ASA, dipyridamoli tai klopidoreeli eivät vaadi verikoeseurantaa.
Niille, joilla aivoveritulpan syynä on sydänperäinen hyytymä, (ja joissakin tapauksissa muillekin, esim. basilaaritromboosin, sinustromboosin tai valtimon dissekaation jälkeen) aloitetaan verenohennushoito (varfariini eli Marevan). Marevan- lääkitys vähentää veren hyytymistaipumusta ja sitä kautta veritulppariskiä. Tähän hoitoon liittyy tietty verenvuotojen syntymisen riski, jonka vuoksi lääkitys edellyttää kykyä huolehtia siitä ehdottoman säännöllisesti. Veren hyytymistilannetta seurataan säännöllisesti verikokeilla myös sairaalasta pääsyn jälkeen. Marevan-hoitoon liittyvistä, muun muassa ruokavalio-ohjeista voitte pyytää lisätiedotetta hoitohenkilökunnalta. Marevanin rinnalle saataville on tullut / tulossa myös uusia verenohennuslääkkeitä. Nämä vaativat toistaiseksi erikoislääkärin tekemää B-lausuntoa ja tiettyjä lääketieteellisiä edellytyksiä rajoitetun peruskorvauksen saamiselle.
sisällöstä vastaa TYKS 712, sisältö tarkastettu 3/2012
h_avh h_aivoverenkiertohäiriö h_riskitekijät h_aivohalvaus h_aivoveritulppa h_aivoinfarkti
|
