Potilasohje / i / Neurologia / VSSHP
på svenska
Aivoverenkiertohäiriöön sairastuneen tutkimuksilla on kolme päätavoitetta:
1.Selvittää, onko sellaisia sairastumiseen johtaneita tekijöitä, jotka vaativat välitöntä hoitoa sairauden pahenemisen tai nopean uusimisen estämiseksi.
2.Selvittää ne riski- ja syytekijät, jotka ovat sairastumisen taustalla ja tältä pohjalta suunnitella oikeanlainen uusiutumisen estohoito.
3.Selvittää sairauden aiheuttamat muutokset potilaan toimintakyvyssä (esim. kotona selviytymistä ajatellen) sekä arvioida kuntoutuksen tarve.
Lääkärin tutkimus
Ensimmäinen ja monessa mielessä tärkein tutkimus on lääkärin tekemä potilaan haastattelu ja tutkiminen. Haastattelussa käydään läpi erityisesti aivoverisuonisairauksien riskitekijät, muut sairaudet sekä itse sairastumiseen liittyvät tapahtumat ja oireet. Tutkimuksessaan lääkäri tutkii minkälaisia näkyviä toimintahäiriöitä aivoverenkiertohäiriö on aiheuttanut (esim. halvausoireet, puhe- ja näköhäiriöt ) sekä verenkiertoelimistön tilan. Näiden tutkimusten perusteella lääkäri yleensä pystyy jo melko pitkälle päättelemään minkälaisesta vauriosta on kysymys ja mitkä tekijät ovat sen taustalla.
Röntgentutkimukset
Kaikille aivoverenkiertohäiriöön sairastuneille tehdään heti sairastumisen alkuvaiheessa aivojen tietokonekuvaus (TT), jossa usein voidaan todeta aivoverenkiertohäiriön sijainti ja luonne. Aivoveritulpat näkyvät kuitenkin huonosti tai eivät aina näy ollenkaan ensimmäisen vuorokauden aikana tehdyssä tietokonekuvauksessa. Tämän vuoksi osalle potilaista tehdään myöhemmin uusintakuvaus tai aivojen magneettikuvaus (MRI). Aivoverenvuoto näkyy yleensä aina kuitenkin jo heti oireiden alkamisen jälkeen. Täten tietokonekuvauksella voidaan alkuvaiheessa näin poissulkea verenvuoto oireiden taustalla, ja hoitaa tilannetta aivoinfarktina, jolloin voidaan esimerkiksi harkita liuotushoitoa.
Magneettikuvausta käytetään myös silloin, kun halutaan tarkemmin selvittää aivoverenkierron tilaa, sillä magneettikuvaus näyttää esimerkiksi hyvin pienet veritulpat herkemmin kuin tietokonekuvaus. Magneettikuvauksen avulla kyetään kuvaamaan myös aivojen verisuonia. Keuhkokuva (thorax) otetaan yleensä kaikista aivoverenkiertohäiriöpotilaista, koska sen avulla saadaan tärkeää tietoa sydämen ja keuhkojen tilasta.
Verenkiertoelimistön tutkimukset
Kun potilaan aivoverenkiertohäiriön syynä on aivoinfarkti, selvitetään sairauden syytä tutkimalla verenkiertoelimistön tilaa, tulppahan voi olla peräisin alempaa verenkiertoelimistöstä; sydämestä tai kaulavaltimosta. Aivoihin verta vievien valtimoiden tilaa voidaan selvittää kaulavaltimoiden ultraäänitutkimuksella (eli doppler). Siinä voidaan nähdä onko todettavissa valtimonkovettumasairauden merkkejä tai esimerkiksi verisuonivamman merkkejä. Valtimonkovettumasairaudessa voidaan ultraäänen avulla laskea kuinka monta prosenttia verisuoni on sairauden takia ahtautunut.
Potilailla, joilla ultraäänitutkimus osoittaa yli 70 % ahtauman oireita aiheuttaneessa kaulavaltimossa, harkitaan myös kaulavaltimoahtauman leikkaushoitoa eli endarterektomiaa huomioiden potilaan yleiskunto, muut sairaudet ja toimintakyky aivoverenkiertohäiriön jälkeen. Tällöin tehdään tarkempi kaulavaltimoiden kuvaus joko tietokonetomorafialla, magneettitutkimuksella tai verisuonten varjoainekuvauksella, jossa ahtauman suuruus ja laatu voidaan todeta tarkemmin ennen leikkauspäätöstä. Varjoainekuvausta käytetään joskus muulloinkin epäiltäessä joitain harvinaisia aivoverenkiertohäiriöiden syitä. Varjoainekuvauksiin liittyy kuitenkin pieni verenvuotojen tai veritulppien riski, minkä takia niitä tehdään yleensä vain jos tutkimatta jättämiseen liittyvät riskit arvioidaan suuremmiksi.
Kaikilta aivoverenkiertohäiriöön sairastuneilta arvioidaan sydämen tilaa ainakin sydänfilmin (EKG) ja keuhkokuvan avulla. Suurimmalla osalla potilaista sydämen tilaa tutkitaan tarkemmin lisäksi ultraäänitutkimuksella (UKG), jolla voidaan hyvin selvittää sydämen rakenne, mahdolliset väliseinäpoikkeavuudet, sydänlihaksen ja läppien toiminta ja mahdollisesti nähdä tulpan aiheuttavaa hyytymämassaa sydämen sisällä. Aivoverenkiertohäiriöpotilaille tutkimus tehdään usein ruokatorven kautta (potilas nielee anturin), jolloin aivoverenkierron kannalta tärkeät sydämen rakenteet ja mahdolliset hyytymät näkyvät paremmin.
Osalla potilaista saatetaan todeta tai epäillä sydämen rytmihäiriöitä. Tällöin asiaa selvitellään usein tarkemmin koko vuorokauden kestävällä sydänfilmirekisteröinnillä (Holter), jossa pieni mukana kulkeva nauhuri rekisteröi jatkuvasti sydänfilmiä. Lisäksi kaikilla potilailla valvontayksikössä ja osalla potilaista vuodeosastolla on jatkuva sydämen rytminseuranta eli telemetria, jolla myös pyritään etsimään aivoveritulpille altistavia rytmihäiriöitä.
Laboratoriotutkimukset
Monia aivoverenkiertosairauksien kannalta tärkeitä asioita ja riskitekijöitä voidaan selvittää verinäytteistä. Kaikilta tutkitaan ainakin verenkuva, verensokeri sekä veren kolesteroli- ja muut rasva-arvot. Lisäksi otetaan aina mm. munuaisten, maksan ja kilpirauhasen toimintaa mittaavat kokeet. Jos aivoverenkiertohäiriön syyksi epäillään veren hyytymisjärjestelmän häiriötä, joko liiallista vuotoalttiutta ja liiallista tulpanmuodostusalttiutta otetaan tätä varten verinäyte, joka lähetetään Helsinkiin SPR:n veripalvelun laboratorioon tutkittavaksi.
Erityistyöntekijöiden tutkimukset
Potilaan oirekuvan perusteella lääkäri usein pyytää sairaalassa myös muiden työntekijöiden arviointeja. Potilaat, joilla on raajojen toimintahäiriöitä tai liikkumisvaikeuksia käyvät fysioterapeutin tutkimuksessa, jossa arvioidaan lähinnä liikkumis- ja toimintakykyä sekä apuvälineiden tarvetta. Jos potilaalla on ongelmia käsien käytössä tai päivittäisissä arkitoiminnoissa kuten esimerkiksi pukeutumisessa, pyydetään toimintaterapeuttia arvioimaan tilannetta. Puheen tai nielemisen häiriöissä puheterapeutin tutkimus on yleensä tarpeen. Jos korkeammissa aivotoiminnoissa, kuten muistissa, hahmottamisessa tai tarkkaavaisuudessa on häiriöitä, pyydetään neuropsykologia tutkimaan oirekuvaa tarkemmin. Sosiaalityöntekijää tarvitaan selvittämään sairastuneen sosiaalinen tilanne ja sairauden mahdolliset vaikutukset siihen.
Koko sairaalassa vietetty aika voidaan katsoa myös tutkimukseksi. Hoitohenkilökunnan havainnot potilaan tilasta ja sen muutoksista, sekä myös omaisten havainnot ja heidän kanssaan käydyt keskustelut ovat potilaan hoidon kannalta erittäin tärkeitä.
sisällöstä vastaa TYKS 712, sisältö tarkastettu 3/2012
h_avh h_aivoverenkiertohäiriö h_aivohalvaus h_aivoveritulppa h_aivoinfarkti
|
