Potilasohje / i / Neurologia / VSSHP
på svenska
 Mitä on epilepsia?
Epilepsialla tarkoitetaan kohtauksellisesti esiintyviä aivosähkötoiminnan häiriöitä, jotka aiheuttavat erilaisia kohtauksellisia tuntemuksia. Useimmiten sana "epilepsia" yhdistetään kohtaukseen, jossa esiintyy äkillinen tajuttomuus ja kouristelua. Se onkin tavallisin kohtaustyyppi, mutta kohtauksia voi olla hyvin monenlaisia. Kaikkiin kohtauksiin ei liity kouristelua eikä edes tajuttomuutta. Melko tavallinen kohtaustyyppi on poissaolokohtaus, jossa toiminta pysähtyy äkillisesti hetkeksi. Henkilö saattaa tajuta ympäristönsä, mutta ei kykene esimerkiksi vastaamaan - häneltä ikään kuin "filmi menee poikki" hetkeksi.
Epilepsia voi syntyä ilman osoitettavaa syytä mutta melko tavallista on, että epilepsian syntyminen johtuu aivokudokseen tulleesta vauriosta. Mikä tahansa aivokudosta vaurioittava tekijä, kuten veritulppa, verenvuoto, vamma tai leikkaus, saattaa johtaa epilepsian kehittymiseen. Joskus vamman syntymisen ja epilepsian puhkeamisen välillä saattaa kulua vuosia.
Epilepsiakohtauksen luonne riippuu siitä, missä aivojen osassa sähkötoiminnan häiriö syntyy ja siitä, leviääkö häiriö muualle aivoihin vai pysyykö se paikallisena. Monet kohtaukset saattavat alkaa paikallisena kohtauksena, esimerkiksi käden nykinänä tai outona makuaistimuksena, ja laajeta sitten yleistyneeksi kohtaukseksi, jolloin seurauksena on tajuttomuus. Samalla henkilöllä voi esiintyä useamman tyyppisiä kohtauksia.
Aivoverenkierron häiriöt ja epilepsia
Aivohalvauksen jälkeen epilepsian kehittymisen riski on 5-10 %. Epilepsian kehittyminen on todennäköisempää, jos heti sairastumisen alkuvaiheessa on esiintynyt epileptistyyppinen kohtaus. Todennäköisyys on suurempi myös silloin, kun vaurio sijoittuu ohimolohkon tai aivojen kuorikerroksen alueelle, kuin jos vaurio sijaitsee aivojen keskiosissa. Aivohalvauksen syyllä ei juurikaan ole merkitystä epilepsiariskin kannalta, joskin sydänperäisissä veritulpissa riski on hieman suurempi kuin valtimonkovettumasairauteen liittyvissä. Aivohalvauksen hoidolla ei tiedetä olevan yhteyttä epilepsian kehittymiseen.
Melko suurelle osalle niistä potilaista, jotka aivohalvauksen jälkeen saavat epilepsian, se kehittyy ensimmäisen vuoden kuluessa. Mitä pitempään halvauksesta on kulunut ilman kohtauksia, sitä vähäisemmäksi riski käy. Kaikkiin aivokudoksen vaurioihin liittyy kuitenkin pysyvästi hieman kohonnut riski saada tajuttomuuskohtauksia erityistilanteissa. Tällaisia ovat poikkeuksellinen valvominen, runsas tai jatkuva alkoholinkäyttö, poikkeuksellinen fyysinen rasitus tai joidenkin keskushermostoon vaikuttavien lääkkeiden käyttö. Mikäli kohtaus liittyy tällaisiin tilanteisiin ei kyse ole varsinaisesta epilepsiasta.
Epilepsian hoito
Jos kohtaukset ovat hyvin lieviä ja niitä esiintyy vain harvoin (esimerkiksi harvemmin kuin vuosittain), ei välttämättä tarvita mitään hoitoa. Säännöllisesti toistuvissa kohtauksissa, vaikka ne olisivat lieviäkin, tarvitaan aina kohtauksia ehkäisevä lääkitys. Lääkitys aloitetaan usein jo yhdenkin kohtauksen jälkeen. Lisäksi hoitona on kohtauksille altistavien tekijöiden välttäminen. Kohtauksia estäviä lääkkeitä on useita erilaisia. Noin kolmella neljäsosalla kohtaukset saadaan pysymään poissa lääkkeillä. Kaikkien potilaiden kohtauksia pystytään ainakin vähentämään ja usein myös lieventämään lääkityksen avulla. Epilepsialääkitys edellyttää kuitenkin ehdotonta säännöllisyyttä, sillä epäsäännöllisesti otettuna lääkitys voi jopa lisätä kohtauksia. Muita lääkkeitä määrättäessä epilepsialääkitys on aina mainittava.
Suuri osa epilepsian hoitoon käytetyistä lääkkeistä on kokonaan korvattavia. Aivohalvauksen jälkeen syntynyt epilepsia on yleensä pysyvä ja vaatii elinikäisen lääkityksen. Osalle potilaista joudutaan käyttämään useaa lääkettä yhdessä kohtauksien hillitsemiseksi. Joskus "oikeaa" lääkitystä saatetaan joutua hakemaan pitkäänkin ja lääkettä joudutaan vaihtamaan useitakin kertoja.
Epilepsiapotilaan on lääkityksestä huolimatta muistettava välttää kohtauksille altistavia tekijöitä, joita ovat samat edellä mainitut erityistilanteet, jotka voivat aiheuttaa kohtauksia tilapäisesti. Hänen on siis huolehdittava riittävän unen tarjoavasta vuorokausirytmistä ja vältettävä alkoholin runsasta tai säännöllistä käyttöä. Rasituksen aiheuttama kohtausriski on harvinainen ja edellyttää yleensä huomattavan kovaa ja pitkäaikaista fyysistä rasitusta.
Epilepsian vaikutukset arkielämään
Hyvässä hoitotasapainossa oleva epilepsia, jossa kohtaukset saadaan lääkkeiden avulla pysymään poissa, ei yleensä juuri vaikuta arkielämään. Lääkkeiden säännöllisen ottamisen vaiva on yleensä isoin harmi. Joissakin ammateissa vaikutus voi kuitenkin olla suuri. Epilepsiaa sairastava ei hyvässäkään hoitotasapainossa voi harjoittaa tiettyjä ammatteja, joita ovat esimerkiksi kuorma-auton-, linja-auton- tai taksinkuljettaja.
Jos kohtauksia ei saada lääkityksellä kuriin, epilepsian vaikutukset arkielämään ovat yleensä selvästi suuremmat. Tällöin on merkittävää yleensä se, minkälaisia kohtaukset ovat ja kuinka usein niitä esiintyy. Harvoinkin esiintyessään äkilliset tajuttomuuskohtaukset aiheuttavat usein pelkoa ja rajoittavat esimerkiksi matkustamista tai sosiaalista elämää. Autolla ajaminen on mahdollista vain niille, joilla kohtaukset on saatu kokonaan kuriin. Monissa tilanteissa sairauteen liittyviä pelkoja on hyvä käsitellä esimerkiksi kursseilla, joita järjestetään epilepsiaa sairastaville.
Mitä tehdä kohtauksen sattuessa?
Jos läheisesi sairastuu epilepsiaan, sinun on hyvä tietää, miten kohtauksen sattuessa tulee menetellä. Toimintaohjeet riippuvat ensisijaisesti kohtauksen tyypistä ja tilanteesta, jossa kohtaus sattuu sekä osin myös siitä, minkälaisia kohtauksia hänellä on mahdollisesti aiemmin ollut.
Poissaolokohtauksissa potilas keskeyttää toimintansa yleensä muutamiksi sekunneiksi ja tuijottaa lasimaisesti. Tällaisissa kohtauksissa paikallaolijan ei tarvitse tehdä muuta kuin kertoa potilaalle kohtauksen jälkeen mitä tapahtui, sillä potilas ei yleensä itse tiedä mitään kohtausta tapahtuneen.
Tunnetuin ja tavallisin kohtaustyyppi on iso kohtaus eli yleistynyt tajuttomuus-kouristuskohtaus. Tällaisessa kohtauksessa potilas jäykistyy, kaatuu, kouristelee rytmisesti, hengitys voi vaikeutua (potilas käy siniseksi) ja usein potilas myös huutaa kohtauksen alussa. Suusta voi tulla vaahtoa ja uloste tai virtsa voi mennä alle. Jos kohtaus on potilaan ensimmäinen tai aiempiin kohtauksiin on liittynyt vakavia oireita, hälytä ambulanssi. Samoin on tehtävä aina jos kohtaus kestää yli kymmenen minuuttia tai uusi kohtaus seuraa nopeasti edellisen jälkeen. Muissa tapauksissa voit yrittää estää potilasta loukkaamasta itseään laittamalla pään alle pehmikettä. Kylkiasentoon kääntäminen helpottaa hengitystä, mutta suuhun ei saa laittaa mitään eikä kouristuksia pidä yrittää estää. Potilaan luona on syytä olla kunnes hän on kunnolla tullut tajuihinsa.
Aivohalvauksen jälkeen melko tavallinen kohtaus on paikallinen kohtaus, jossa yleensä halvaantuneen puolen raaja, esimerkiksi käsi, alkaa rytmisesti ja pakonomaisesti nykiä. Nykinä saattaa levitä koko kyseiseen kehonpuoliskoon ja toiseenkin kehonpuoliskoon, jolloin yleensä seuraa myös tajuttomuus. Mahdollisen tajunnanmenetyksen takia potilaan on syytä kohtauksen alkaessa käydä makuulle. Jos kohtaus johtaa tajuttomuuteen ja yleistyneisiin kouristuksiin, toimitaan kuten edellisessä kappaleessa on kuvattu.
Monimuotoisessa kohtauksessa potilas toimii usein omatoimisesti ja saattaa toistaa samaa liikettä. Hän ei pysty kohtauksen aikana vastaamaan kysymyksiin eikä tajua tapahtumien kulkua. Kohtaus saattaa kestää puolikin tuntia. Potilasta voi parhaiten auttaa varmistamalla, ettei hän kohtauksen aikana vahingoita itseään. Jos hämärätila kestää yli puoli tuntia, on syytä lähteä lääkäriin.
sisällöstä vastaa TYKS 712, sisältö tarkastettu 3/2012
h_avh h_epilepsia h_aivoverenkiertohäiriö h_aivohalvaus h_aivoveritulppa h_aivoinfarkti h_kohtaus
|
