Potilasohje / i / Kirurgia / T213kives2004.1fi
Eturauhasen syövän keskeisiä hoitomenetelmiä on mieshormonin tuotannon ehkäiseminen. Tähän tavoitteeseen päästään esim. poistamalla kiveksistä hormonia tuottava osa. Kivesten hormonituotannon loppuminen pienentää eturauhasta, parantaa virtsankulkua ja estää syövän etenemistä. Leikkaus tehdään tavallisimmin selkäpuudutuksessa. Sairaalassa joudutte olemaan noin kaksi päivää.
Haavan hoito
Leikkaushaava on kivespussissa. Haavan ompeleet sulavat itsestään noin viikon kuluessa. Haavaa voi suihkuttaa jo vuorokauden kuluttua leikkauksesta. Haavan suojana ei tarvitse pitää sidoksia. Kivespussit voivat aluksi olla verenpurkaumien vuoksi turvoksissa. Tällöin on hyvä pitää kiveksiä tukevia, tarpeeksi tiukkoja alushousuja.
Hoidon sivuvaikutukset
Hormonitoiminnan vähentyessä myös seksuaalinen halukkuus ja erektiokyky heikentyvät. Kuumia aaltoja ja hikoilua esiintyy noin puolella potilaista. Lievää rintarauhasten turvotusta ja kipeytymistä voi myös joskus esiintyä. Alentunutta erektiokykyä voidaan hoitaa erilaisilla lääkkeillä ja apuvälineillä. Lisätietoja asiasta saatte tarvittaessa osastolla lääkäriltä tai hoitajilta. Näiden sivuvaikutusten hoitotarve arvioidaan myöhemmin tullessanne jälkitarkastukseen urologin vastaanotolle sairaalaan. Mikäli jälkitarkastus on avohoidossa, voitte puhua asiasta omalle terveyskeskuslääkärille.
Seuranta kotona
Mikäli haava-alueella esiintyy turvotusta, kuumotusta, punoitusta tai kivespussi muuttuu kovaksi, ottakaa yhteyttä terveyskeskuksenne päivystysvastaanottoon.
sisällöstä vastaa TYKS 213, sisältö tarkistettu 6/ 2011
h_prostata h_prostataca h_eturauhassyöpä h_eturauhanen h_urologia h_kivestenpoisto h_kives h_leikkaus h_tkiros
|